Sivut

tiistai 31. joulukuuta 2013

Hyyvää Uuden vuoden Aattoa!

Joulusta on selvitty. Toivottavasti ensi vuonna ollaan viisaampia tuon ruuan syömisen suhteen - vähempi on enempi. Saa nähdä muistaako kukaan sitä sitten enää ensi vuonna :D



Mutta asiaan! Uusi vuosi, uudet kujeet on joskus joku sanonut. Tänäkin vuonna olen jo suunnitellut hieman uuden vuoden lupauksia. Pitää vielä vähän hioa niitä, koska ainakin omalla kohdallani on tapana vähän luistaa luvatuista jutuista. Mitä tarkempi uuden vuoden lupaus, sitä varmemmin se pitää.

Ensimmäiseksi lupaukseksi olen kaavaillut Karkkipäivä -lupausta eli perinteinen "karkkia saa syödä vain lauantaisin". Tämähän ei välttämättä toimisi, koska 1) ei tee karkkia aina mieli lauantaisin ja 2) jos sattuu olemaan työvuoro, niin koko herkkujen syöminen menee ohi ( mikä ei tietysti ole niin paha asia). Ja lupaukseen liittyy myös pulma; kuuluuko karkki-kategoriaan kaikki herkut, mukaanlukien limsat, sokeroidut mehut yms juomat vai pelkästään karkkihyllystä löytyvät namit. Niinpä, vieläkö joku ajattelee, että lupausten teko on helppoa? :)

Toinen lupaus olisi (yllättäen) liikunnallinen. Joka vuosi tämä sama toistuu ja myös joka vuosi lupaus haihtuu. MUTTA jos tällä kertaa se toimisi ihan loppuvuoteen asti. Olin ajatellut, että aloittaisi taas lenkkeilyn. Ensin varmaankin pelkkiä kävelylenkkejä ( vähän tuntumaa) ja sitten hölkkälenkkejä. Ja ei mitään kolmen tunnin reippailua heti alkuun vaan ihan vaikka joku puolesta tunnista puoleentoista. Tietysti aika on verrannollinen vauhtiin, mitä lyhyempi lenkki sitä kovempi vauhti.


tiistai 24. joulukuuta 2013

Kinkunpaisto vuoro

Täällä sitä istuskellaan ja odotellaan, että voisi kinkun laittaa uuniin tirisemään. Eilisen puolella otettiin kinkku pois jääkaapista huoneenlämpöön sulamaan (ehkä siinä iltaseitsemän aikoihin?) ja kun heräsin klo 1.40 näytti sisälämpömittari kinkulle +10 astetta.

Kinkunpaistoa varten ostin kinkunpaistopussin. Tuntui jotenkin selvemmältä laittaa lötkö pussiin, eikä pelkän ritilän päälle ( ja näin vältämme täydellisen sotkun jouluaatto aamuna :) ). Tämä on siis ensimmäinen kerta kun paistan kinkkua jouluksi. Edellisinä jouluina olen vain päässyt kritisoimaan kuinka "kuivaa" tai ilmeisesti perinteisen mureaa se on ollut. Henkilökohtaisesti pidän mehevämmästä kinkusta, mutta silloinen kinkunpaistaja tahtoi mureaa, joten eihän siinä auttanut kuin popsia menemään.



Lisäksi joulukinkku on aina paistettu leivinuunissa. Kuten jotkut osaavatkin arvata kyseisen uunin lämpötilaa ei ihan niin vain säädetäkään, kuin esimerkiksi normaalissa sähköuunissa. Luulen, että osaksi tämän takia joulukinkku on aina ollut ehkä liiankin mureaa. Ja ehkä sitä on myös pidetty uunissa turhan kauan. Eikä silloinen *kokkimme (ainakaan, että muistaisin) kauhean pitkiä lepoaikojakaan pitänyt. Kunhan sen verran odotti, ettei sormet palanut kun kinkusta yöllä maistoi palasen :) Älkääkä ymmärtäkö väärin, usein olin itsekin pienenä likkana kärkkymässä ensimmäisiä lämpöisiä kinkkusiivuja ( ja tietenkin niitä rasvaisempia ja herkullisimpia paloja tietämättä mitä niiden syömisestä seuraa vuosien jälkeen :D ).

Tänä vuonna siis uudet kujeet. En tiedä kuinka "otettu" olin tästä saamastani kunniasta paistaa jouluksi kinkku. Ehkä pienoiset paineet mielen taka-alalla, koska olen aina kritisoinut kuivaa kinkkua, saas nähdä kuinka mehevän kinkun saan aikaan. Onhan se mukava olla tällaisessa vastuussa, mutta yhtä mielelläni nukkuisin sikeästi pehmeässä sängyssä aattoa odotellen. Kuitenkin tässä sitä nyt ollaan, eikä tie ole kuin eteenpäin. Olen jo monta kertaa laskeskellut kuinka kauan kinkkua tulisi pitää uunissa ja sen myötä lukenut parista eri lähteestä kinkunpaisto ohjeita. Tietenkin tyylejä on niin monta kuin on tekijöitäkin, mutta yllättävää, että löysin niinkin paljon toisista eroavia ohjeita. Kuitenkin olen nyt tehnyt "oman" ohjeeni, joten noudatan ainakin tänä vuonna pilkulleen.



KINKUNPAISTO OSA 1

1. Hanki kinkku (tällä kertaa n. 7 kg:n lötkö potkan kanssa)

2. Ota kinkku ajoissa huoneenlämpöön. Sisälämpötilan tulisi olla n. + 10 °C uuniin laitettaessa.

3. Kuivaa kinkun pinta talouspaperilla ja laita kinkku kinkkupussiin. Sulje pussi ja tee pussin kulmaan höyryaukko ohjeen mukaan.

4. Laita uunin alimmalle ritilätalossa matala pelti. Tämä sen varalta, että jos kinkusta jostain syystä valuu jotakin nestettä, niin et ainakaan joudu uuninpesuhommaan jouluaattona.

5. Laita pussissa oleva kinkku uunipellille, jonka päällä on ritilä.

6. Seuraavaksi laita kinkku uuniin. Kinkku on siis jo uunissa kun tuikkaat lämpömittarin kiinni*. Aseta lämpömittari niin, että näet luukkua avaamatta kinkun sisälämpötilan.

7. Esilämmitä uuni +200°C:een. Huom. kinkku ei vielä uunissa!

8. Laita kinkku uuniin ( ja mittari kiinni, jos ei vielä ole). Paista kinkkua ½ - 1 tunti, että mahdolliset bakteerit kuolevat kinkun pinnalta.

9. Laske lämpötila +110 - +125°C:een. Paista kinkkua n. 1 h / kilo.

10. Joulukinkku on valmis kun sisälämpötila on +73°C. Ota kinkku pois uunista, poista nahka ja kääri folioon lepäämään noin 30 minuutiksi.


*On hyvä laittaa mittari kinkkuun vasta kun se on uunissa, niin tietää missä kohtaa sen on oltava, ettei mittari osu uunin sisäosiin.

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Piparkakkutalo 2014

Meinasin menettää hermot tämän talon kanssa. Katto meinasi pudota ennen aikojaan ja alustasta tuli hiemanpehmeä, joka lievästi sanottuna haittasi talon kuljetusta.



Tuuli puhaltanut lunta myös talon ikkunoihin.

lauantai 21. joulukuuta 2013

Ei voi olla totta!

Onko mahdollista, että ihminen on niin väsynyt ettei enää muista kaikkea lukemaansa tai kaikkea mitä on tehnyt? Nimittäin eilen ajattelin tehdä  -ehkä maailman parasta- jälkiruokaa eli creme bruleeta. Kun massa oli valmis, siivilöin sen ja jaoin pieniin foliovuokiin. Laitoin ne ensin pellin päälle, mutta sitten jostain syystä siirsin ne tasaisemmalle eli leikkuulaudan päälle. Ja mihinkö sen jälkeen? No jääkaappiin tietysti "jähmettymään". Jätin ne koko illaksi sinne. Tarkoitushan oli, että ne ehtisivät jähmettyä kun ystävät tulevat vaihtamaan joululahjoja ja oltaisiin sitten voitu naaatiskella niitä.

Kun vieraat lopulta lähtivät, kurkkasin jääkaappiin ja mietin, että johan on kumma kun eivät ole vieläkään mitään hyytymisen merkkejä näkyvissä. Unohdin jälkiruoat sitten tyystin, kunnes tämä aamuna katsoin jääkaappiin eikä vieläkään mikään ollut hyytynyt. Johan on kumma! Ja sitten jostain aivojen sopukoista hyppäsi ajatus, että hetkinen..

Ihan kun nyt olisi jokin unohtunut. Samantien reseptikirjan kimppuun ja lukaisin ohjeen uudelleen läpi. Olin unohtanut yhten pienen pienen, mutta tarpeellisen kohdan, nimittäin "Paista uunissa ..." Aloin nauramaan aivan hysteerisesti. Miten ihmeessä voin unohtaa laittaa creme bruleen UUNIIN? Noh, eihän siinä muu auttanut kuin kokeilla miten hyytyvät kun ovat olleet yön kylmässä.

Saas nähdä miten käy.

torstai 19. joulukuuta 2013

VAAHTOKARKIT

Myönnettäköön, että MasterChef Australian katsominen on järin koukuttavaa. Olisi kiva kokeilla kaikki reseptit myös kotona, mutta valitettavasti kotioloista  ei löydy esim. Pacojetiä, nestemäistä typpeä (vai mitä se nyt olikaan :D ) tai muita samankaltaisia herkkuja. Voisihan reseptiä yrittää testata tästä huolimatta, mutta en usko, että lopputulos miellyttäisi silmää - saati sitten makuhermoja. Kuitenkin aina voi joitain osia myös valmistaa kotona, esimerkiksi vaahtokarkkeja.

MCA :n finaalissa kilpailijoiden tuli ns. kopioida Maailman parhaaksi ravintolaksi nimetyn Noma- ravintolan Lumiukko jälkiruoka annos. Kuten jo sanoin, on mahdotonta tehdä kyseistä jälkiruokaa täydelliseksi kotioloissa, mutta ruoan yhtenä komponenttina oli vaahtokarkki pallo, jonka valmistus ei luulisi olevan kovin vaikeaa. Vaahtokarkkeja on kokeiltu useaankin kertaan, mutta mitenkäs siitä sitten saataisiin täydellinen pallo...? 

Luottavaisin mielin lähdin tätä testaamaan. Olihan se näyttänyt tv:ssä niin helpolta :D Ja kuinkas sitten kävikään; ei tullut kyllä yhtään palloa, ennemminkin tonttujen hiippalakkeja ja koirankakka läjiä. Tosin väri oli vaaleanpunainen, joten tuotokset eivät niin paljon jälkimmäistä vaihtoehtoa muistuttaneet.

Vaahtokarkkien huiput olisi voinut vielä kastaa sulatetussa suklaassa,
mutta halusin jättää ne tällä kertaa ilman.



Vaahtokarkkien ohjeen löydät täältä.

maanantai 16. joulukuuta 2013

Linjoilla taas

Vihdoinkin olen päässyt linjoille taas. Lievästi sanottuna harmittaa kun monta hyvää juttua jäänyt netittömyyden takia väliin. Esimerkiksi minulle oli saapunut sähköpostiviesti, että olisi mahdollisuus osallistua Dansukkerin kilpailuun, mutta luin meilin kuukauden liian myöhään. Noh, ehkä ensi kerralla sitten :) Myös pari herrrkullisen kuuloista kampanjaa ovat jääneet väliin, kun en ole sähköposteja päässyt lukemaan. Yritän ajatella positiivisesti ja unohtaa menneen. Ehkä joskus tulee uusi mahdollisuus osallistua johonkin yhtä herkullisen kuuloiseen kilpailuun. :)

Jos jonkinmoista on tapahtunut; Eino, Oskari ja Seija myrskyistä selvitty suht vähin osumin. Ensimmäinen myrsky vei sähköt ( ja tolpat) mukanaan ja tämä viimeisin puhalsi talon sivusta valokatteet seitsemän metrin päähän. Puhumattakaan siitä mekkalasta, joka lähti kattopelleistä kovan tuulen takia o_O  Toivon hartaasti, ettei lähiaikoina ole tulossa lisää samankaltaisia myrskyjä.

Tällainen näky odotti



..ja ensimmäinen piparkakkutalo on koristeltu, kasattu, pakattu ja annettu eteenpäin :)


lauantai 23. marraskuuta 2013

Via internet

Niinhän siinä kävi kuin ajattelinkin, että kirjoittaminen tyssää kun muuttolaatikoita ruvetaan raijaamaan. Eihän siinä muuten ehkä mitään ongelmaa olisi ollut, mutta ilman internet yhteyttä on hieman vaikeaa postailla mitään :)

Pari yötä ollaan nyt ehditty uudessa kodissa nukkua. Vielä puuttuu sitä ja tätä, mutta pikkuhiljaa lisäillään. Ei-niin-mukava yllätys oli kun sähköjohdot oli pitkin maata ja tolpat kaatunu. Onneksi ei kauaa mennyt sähkölaitoksen miehillä korhata vikaa, uusi tolppakin saatiin nopeesti. Se Einosta, seuraavaa myrskyä odotellessa.

Nyt ei ehdi enempää skriivata, kaupan kautta kotiin. Jos saunaan laittaisi tulet ja ehtisi sahailla kaatuneita puita pienemmiksi. Toivottavasti ei enää kauan olisi no internet, koska sähköpostin lukeminen ym. asiointi olis helpompi tehdä koneella kuin puhelimella..

tiistai 5. marraskuuta 2013

Pirrtin pöydän kunnostus

Päätettiin sitten yhteistuumin ruveta kunnostamaan vanhaa pirtinpöytä kalustoa. Pöytä on ollut ulkosalla aika pitkään ja se näkyy kyllä pinnassa. Penkitkin ovat olleet ulkona, toinen on myös jossain elämänvaiheessa maalattu ruskealla maalilla. Sunnuntaina homma lähti siis liikkeelle ja nyt penkit on purettu osiin ja pinnat on putsattu maalista / lakasta. Toisen penkin osat on myös hiottu jo. Saas nähdä saadaanko kaikki (tai edes pöytä) valmiiksi ennen 15. päivää :D

Maalatusta penkistä on otettu raapalla maali + lakka pois.

Tässä näkyy vielä vähän vanhaa maalia.

Jälkeen ja ennen

Pinta on jäänyt harmaaksi joistakin kohtaa


Pöydän tulevasta sävystä on ollut hieman erimielisyyksiä, mutta eiköhän siitäkin vielä päästä yhteisymmärrykseen (:

torstai 31. lokakuuta 2013

Haastetta

Tällä kertaa sain haasteen Mintulta.

Blogihaasteen ohjeet

 1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 faktaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun tulee keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 blogia, joilla on alle 200 lukijaa/seuraajaa.
5. Sinun pitää kertoa ketkä olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.

11 asiaa minusta

1. Minulla on kaksi tatuointia. Aijon hankkia lähiaikoina kaksi lisää.
2. Myös lävistys löytyy.
3. En ole ostanut vielä yhtään joululahjaa( mietitty toki on jo).
4. Kahden viikon päästä saan "oman keittiön".
5. Rakastan romanttisia elokuvia.
6. Siivoaminen on kivaa.
7. Olen ollut kaksi kertaa lentokoneessa.
8. Pidän vanhoista tavaroista.
9. Poliisi ei ole ikinä pysäyttänyt minua.
10. Haluaisin tehdä tänä vuonna edes yhden villasukat valmiiksi asti :)
11. Lupasin itselleni ja hiuksilleni, että värjään ne seuraavan kerran jouluksi.

Kysymykset minulle 


1. Kerro ensimmäinen leivontamuistosi.
- Olin mammalla leipomossa joitain vaaleita pipareita. Taikinasta piti pyöritellä palloja. Enempää en muista :)

2. Milloin olet aloittanut bloggaamisen ja miksi? 
- Aloitin bloggaamisen uudestaan vuonna 2012 ensin vuodatuksessa, sitten bloggerin puolella (taas), sitä ennen olin kirjoitellut blogia vaihtelevasta jonkin aikaa.
3. Milloin inspiroidut leipomisesta eniten?
- Enpäs tiedä milloin olisin inspiroitunut leipomisesta. Ehkä inspiroitunut leipomaan..

4. Mitä leivoit viimeksi?
- Syntisen hyviä suklaamuffineja

5. Leivonnassa tapahtuneita kömmellyksiä?
- Hyydykkeen pintakerros levisi pitkin pöytiä, kahvikakku jäi aivan löllöksi.. Onhan näitä :)

6. Fantasiakakku vai perinteinen kermakakku, miksi?
- Fantasiakakkuja on kivempi tehdä, koska silloin voi käyttää enemmän mielikuvitusta kuin kermakakkuja tehdessä. En kuitenkaan pidä marsipaanin mausta, joten söisin ennemmin kermakakkua. :)

7. Haastava vai perinteinen leivonnainen, miksi?
- Perinteinenkin voi olla haastava ;) Mutta mutta.. Jos saa haastavan leivonnaisen toteutettua, tulee onnistunut olo. Jollain tavalla ylpeä, että onnistui. 

8. Luetko ohjetta tarkasti vai sovellatko mieluummin?

- Olen pilkunviilaaja, joten noudatan ohjetta aika tarkasti. 

9. Leivotko usein juhliin ja millaisia leivonnaisia?
- Leivon juhliin aina. Täytekakku / hyydyke ainakin, ehkä joitain leivoksia tai pipareita. Ja tietysti jtkn suolaista piirasta tai muuta naposteltavaa.

10. Mikä olet ammatiltasi?
- Ravintolakokki ja tammikuussa valmistun leipuri-kondiittoriksi.

11. Mikä on mielestäsi onnistunein leivonnainen /kakku/tms. mitä olet tehnyt? (Voit linkittää kuvan siitä :) )
 - Hyydykekakku. Ja outoa kyllä, ettei ole siitä ns. tavallisimmasta versiosta ollenkaan kuvaa..  


Kysymykset muille

1. Kuinka monessa eri maassa olet käynyt? 

2. Polkupyörä, auto vai bussi?

3. Paras paikka kotona?

4. Mikä on parasta syksyssä?

5. Ensimmäinen asia, jonka näet kun avaat jääkapin oven?

6. Mikä on kiinalainen horoskooppimerkkisi?

7. Mitä aijot leipoa seuraavaksi?

8. Mukava muisto viime kesältä?

9. Olet juuri siivonnut koko kämpän ja ovesta astuu sisään joukko ihmisiä mutaiset/loskaiset jalkineet jalassa. Ensimmäinen reaktio?

10. Keräiletkö jotakin, mitä?

11.  Kolme blogia, joita seuraat aktiivisesti?

Blogit, jotka haastan


Hauskoja haastehetkiä teille! 

Halloween Pumpkin no. 2


Oma Halloween -innostus lähtee liikkeelle turhan myöhään. Pari päivää ennen juhlaa, ikäänkuin herään, että hei nythan voisi järkkäillä jotain kivaa. Niin.. ei siinä parissa päivässä kuitenkaan paljon ehdi. Tänä vuonna saimme kuitenkin kakun :D Jos sitä sitten ensi vuonna alkaisi järkkäilemään jo hieman aikaisemmin jotain pieniä kekkereitä.



On tämä kätevää opiskella kondiittoriksi, kun voipi koulussa valmistella kakkupohjat sun muut härpättimet ja ostaa joko puolivalmiin tai valmiin tuotteen kotiin herkuteltavaksi (:

Tässä kakussa (kakuissa) kakkupohjat olivat tehty jo valmiiksi, joten täytin ne greippi-aprikoosihillolla ( se oli teemaan sopivan väristä eli oranssia) ja kermalla. Muotoilin kakun  pyöreäksi ja päällystin oranssiksi värjätyllä voikreemillä.


keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Movember Pumpkin Cake

Elikkäs tässä olisi nyt sitten ensimmäinen kurpitsajuhlan kakku. Aikaisempi postaus sisälsi kuvan tekeillä olevista kakuista, mutta tässä ollaan sitten jo valmiita.




Ei ihan sitä mitä odotitte ? Hah ;)

Minun mielestä kurpitsalle sopi enemmän kuin hyvin tämä Movember-tyyli. Tarkoitus oli laittaa tuohon päälle vielä hämähäkki, jolla olisi ollut myös upeat viiksukaiset, mutta aika ei oikein riittänyt.


Hauskaa Halloweenin aattoa kaikille!

Jalat kui makaroonii

Iltavuorosta kotiuduttu ja kohta on jo yöpala nautittu. Suht köyhillä eväillä mennään tälläkin kertaa, nimittäin juusto croissant ja pari satsumaa eivät taida kuulua niihin parhaimpiin iltaeväisiin. En kyllä yhtään moiti noita hedelmiä, voisin syödä pussillisen satsumia päivässä :) On ne vaan niin hyviä.

Kissakin tapsutteli vastaan ovella, tais olla jo aikas nälkä - ruokakuppi ainakin ammotti tyhjyyttään.

Jos sitä sitten koittaisi painua petiin.. Reilu viisi tuntia ehtisi juuri koisia ja sitten taas pirteänä kouluun.






Hmmm...



Nyt kyllä lyö niin tyhjää päässä, että ei muuta kun hyvät illanjatkot bilehileille ja hyvät yöt teille muille kukkujille!

maanantai 28. lokakuuta 2013

Haaste

Kommenttilaatikossa odotti yllätys, nimittäin haaste neiti leipurilta.



Blogihaasteen ohjeet

 1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 faktaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun tulee keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 blogia, joilla on alle 200 lukijaa/seuraajaa.
5. Sinun pitää kertoa ketkä olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.


11 faktaa minusta
1. Olen superkriittinen itseäni ja varsinkin leipomuksiani kohtaan.
2. Olen villasukkaihminen.
3. Omistan pienen poikakissan. 
4. Kerään muumimukeja. 
5. Elän syödäkseni.
6. Jälkiruoka on parasta ateriassa. 
7. Olen laiha. 
8. ..ja pitkä.
9. Hiukseni ovat vaaleat.
10. Palelen. 
11. Horoskooppini on kalat.
          


Kysymykset minulle
  1. Lempileivonnaisesi?
    - Tällä hetkellä mokkapalat
  2. Parhaiten onnistunut itse tekemäsi pääruoka?
    - Kermainen broileripasta
  3. Oletko katsonut leivonta/ruokaelokuvia, jos olet niin mitä?
    - Nämä tulivat ensimmäisenä mieleen: Pieni suklaapuoti, Unelmien resepti, Rakkauden resepti
  4. Keittiön väline, mitä ilman et pärjäisi?
    - Mittasarja
  5. Omistatko tietokonetta?
    - Omistan
  6. Miksi perustit blogin?
    - Halusin yhtä kuuluisaksi kuin Kinuskikissa. Ei vaineskaan, vaan halusin johonkin muistiin onnistuneet ( ja ne vähemmän onnistuneet) tekeleet. Blogi on minulle vähän niin kuin reseptivihko netissä.
  7. Tulevaisuuden unelmasi?
    - Että pääsisin joskus käymään Italiassa ja uudestaan Ranskassa.
  8. Paras vuodenaika?
    - Syksy
  9. Lempisuklaasi?
    - Tumma suklaa
  10. Bravuurileivonnaisesi?
    - Hyydytetty kakku
  11. Suosikkimausteesi?
    - Vaniljasokeri

Kysymykset haastetuille 
 1. Kesä vai talvi?
2. Paras joululeivonnainen tai ruoka?
3. Mitä tekisit ensimmäiseksi jos saisit 7 miljoonaa euroa?
4. Lempivärisi
5. Jos voisit olla päivän näkymätön, mitä tekisit?
6. Saunavasta vai vihta?
7. Ruoka, jota et pysty syömään?
8. Keräiletkö jotakin? Mitä?
9. Kuuma juoma, jota tekisi mieli
10. Käytätkö heijastinta? Miksi?
11. Seuraavaksi aion..


Haastan seuraavat blogit:
http://kakku-unelma.blogspot.fi/
http://herkkujajaneulehuveja.blogspot.fi/
http://onnenipisaroita.blogspot.fi/
http://jauhotontaikina.blogspot.fi/
http://www.suklaarae.blogspot.fi/
http://hallaherkut.blogspot.fi/
http://pastrychefth.blogspot.fi/
http://voisilmassa.blogspot.fi/
http://www.juurtajaksaen.fi/


Halloween tunnelmia


Koulussa tuli kokeiltua miten se suklaa taipuu hämähäkkiverkoksi.



Ja mitäköhän näistä oli tulossa..? 
 

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Voi flude!

Mukava herätä aina kaameaan kurkkukipuun ja nenän vuotamiseen. Lisäksi tuntuu, että toinen silmäkuoppa (?) on kipeä kun yrittää ravistaa unihiekat pois silmästä.

Pakko kait viuhahtaa kuumaan suihkuun, josko se asiaa auttaisi. Vai miten olisi päiväsauna?


tiistai 22. lokakuuta 2013

Lämpö lähtee villasukista

Syyslomaa täällä vietellään nyt toista päivää ja en ole kyllä mitään saanut aikaiseksi. Mielestäni lomalla pitää lomailla ja tehdä sitä mitä huvittaa - tai vaihtoehtoisesti vain löhöillä peiton alla. Harjoitukset jatkuvat normaalisti, joten liikunnasta ei ole pulaa. Vaikka viime viikkoina ruokailutottumukset ovatkin olleet vähän retuperällä viimeistään tänään se koki parannuksen. Naapurikylässä vierailun jälkeen kävin kaupassa hakemassa -30 % hintaan muutaman possupihvin ja ainekset hedelmärahkaan. Pihvit saivat kaverikseen ranskalaisia ja paistettuja sipulirenkaita. Jälkiruokana tosiaan persikka-ananasrahka. Pari pihviä jäi vielä iltapalalle vaikka leivälle tai huomiselle aamulle. Iltasnackina toimi köyhät ritarit, tietenkin vaniljamaidossa uitettuna ja voissa paistettuna.

Yksi lämmittää tuolla miltei kaikkia uuneja hullun lailla. Itsellä paksu huppari päällä ja eriväriset villasukat jalassa eikä palele. Sitäpaitsi viileämpi huoneilma tuntuu jotenkin raikkaammalta kuin tunkkainen ylilämmin. Yleensä olen varsinainen vilukissa, mutta roolit ovat tainneet vaihtua. Ehkä ihan hyvää vaihtelua :)

Hyvät ja sopivan viileät illanjatkot teille kaikille selaajille!