Sivut

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Syntymäpäiväkakku


Tällä kertaa en lähtenyt edes yrittämään mitään kamalan vaikeaa ja haastavaa kakkua. Ja koska toivomuksia ei ollut yhtäkään, sain tehdä juuri sellaisen kun mieli teki. Tämäkin pohja on ollut pakastimessa jonkin aikaa (teinköhän nämä pohjat elokuussa...?), joten pääsin siinäkin kohtana vähän oikaisemaan :) 

Pohjat kostutin ihan vain kaupasta ostetulla mehulla (kun sitä nyt sattui kaapissa olemaan) ja ensimmäiseen kerrokseen laitoin vaniljakreemiä, banaaniviipaleita+sitruunanmehua ja vaniljalla maustettua vispikermaa. 
Toiseen kerrokseen tuli myös vaniljakreemiä, mutta banaanin tilalle tuli mansikkakerma. Pakasteesta sulatettuja ja soseutettuja mansikoita + kermavaahtoa. Mansikkakermaa täytyi hieman jämäköittää vaniljakreemijauheella, ettei se heti valahtanut pois kakulta. 

Kakun koristelussa ajattelin ensin pysyä perus tasareuna-tyylissä, mutta koska kermaa olisi jäänyt todella paljon yli, sovelsin sen sitten tasareunaisella tyllalla tehtyihin palloihin kakun reunaan. Lopputulos näyttikin ehkä hieman lumilyhdyltä, mutta ei se haitannut. Sanoin aikaisemmin, etten laita tähän kakkuun olleenkaan marsipaanikoristeita, mutta ilman kukkia ja numeroita kakku olisi kyllä ollut aivan liian tylsä ja valkoinen. 

 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti